sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Näyttelykauden avaus ja varsanodotusta

Aamulla seitsemän maissa lähti meidän tallin porukka kohti rotunäyttelykauden avausta , Pieksämäellä.Itse jäin kotiin odottamaan joskos se Hillevi joskus? varsoisi, laskettu aika tuli ja meni ja ponissa ei ole vieläkään liki viikon yli mitään erityisen selviä merkkejä varsomisesta.Josko tämä sitten kuuluisi niihin yllätysvarsojiin , sillä muuten odotuksesta tulee PIIIITKÄ!!

Hieman kauhulla suhtaudun siihen kuinka ponit tulevat Pieksämäellä pärjäämään, taitaa etenkin nuorison osalta mennä ihan kokemuksen piikkiin tämä retki.
Vuotiaat ovat molemmat sen verran "mielenkiintoisessa" kasvuvaiheessa ja lisäksi osittain irronnut talvikarva (jota on sopivasti siellä missä ei pitäisi) luo mielikuvan jostain muusta kuin kauniista ponista.Karvaa on furminoitu ja karstattu , laihoin tuloksin.Pikku-Julia (joka ei enää ole niin pikku) puolestaan on hyödyntänyt runsasta heinätarjoilua hieman liian kanssa:) Jonkinlainen kilojenkaristus tulee olemaan tarpeen.
Muutaman tunnin päästä olemme viisaampia, sitä odotellessa:)

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Muutama kuva lisää oripäiviltä...

Tässä siis vielä muutama kuva molemmista pojista , Kuvaaja Mataleena Niemelä , kuvat julkaistu kuvaajan luvalla.





tiistai 17. huhtikuuta 2012

Oripäivät ja astutusinfoa

H-hetki oli siis lauantaina.Hemuli oli viimeisen ryhmän ensimmäinen ja Lordi viimeinen poni.

Lordin osaltahan homma sujui kuten piti; Poni tuli kantakirjattua I palkinnolla pistein 99788=41p.
Lausunto;
Sopusuhtainen ori, joka edustaa erittäin hyvää rotutyyppiä ja jolla on hyvä orileima. Pää on ilmeikäs ja kaula on hyvä. Lapa on hyväasentoinen ja ylälinja on hyvä. Takaosa on vahva. Jaloissa on riittävä luusto. Molemmat etujalat ovat hajavarpaiset, kinner on kiverä. Liikkeet ovat suorat. Käynti on tahdikasta. Kevyt, hyvinpyörivä rodunomainen ravi. Aktiivinen, tasapainoinen laukka. (Laukka (8)

Lordin strategiset mitat ovat 104-107,5-157-17,0 . Luonne 9.
Lordi suoritti käyttökokeen ratsain.

Hemulin osalta homma ei mennyt ihan yhtä hyvin:( , joskin tämä oli kyllä ihan ennakoitavissa olevaa.Hemuli sairasti talvella 1½ kuukautta ja tänä aikana sen paino nousi huimiin lukemiin.Vielä viikko ennen oripäiviä Hemuli painoi 298kg vaikka se on silmin nähden laihtunut pahimmasta tilanteesta.Painoa on kuitenkin rutkasti enemmän kuin sairastumishetkellä tammikuun alussa, mutta koska kysymys oli maksaan liittyvistä ongelmista ei mikään pika tai teho dieetti tullut missään nimessä kysymykseen.

Hemuli kantakirjattiin II palkinnolla pistein 88778=38p. Tämä on toki hyvä tulos, mutta Hemulille kovin vähän:(
Lausunto;
Ponilla on hyvä rotu- ja orileima, mutta se on nyt liian lihava. Pää on ilmeikäs. Ylälinja on hyvä. Polvet ovat pyöreät. Oikea etujalka on suppuvarpainen ja kaviot ovat pienet. Liikkeet ovat muuten suorat, mutta edestä ahtaat. Käynti on tahdikasta, mutta tänään lihavuus vaikeuttaa liikkumista. Ravi on kevyttä. Laukka on tarmokasta, mutta saisi kantaa itsensä paremmin. (Laukka 7)

Mitat olivat 104-106-166-16,5 . Luonne 9.
Hemuli suoritti ajokokeen ja sai siitä vielä maininnan yhteistyöhalukas ja kuuliainen.

Pojat oripäivillä ;kuvat Lotta H./Haituva (Kopioitu kuvaajan luvalla)






Ja pojat käyttökokeessa ; Kuvat Minna Särkiniemi






Lordi ottaa tammoja vastaan rajoitetusti maksuin 150€ astutus 150€ varsamaksu ja 5 € hoitopäivä, hinnat sis.alv
.Lordin osalta on huomioitava että;Lordi ei suostu astumaan kovin pieniä tammoja , joten tamman on oltava n.100cm tai yli,mieluiten musta (mutta ei missään nimessä kirjava) ja tamman tulee olla helppo astuttava.Jos tamma potkii jättää Lordi leikin kesken.

Alfons ottaa myös vastaan muutaman tamman maksuin 120€ astutus 120€ varsamaksu ja 5 € hoitopäivä, hinnat sis.alv.
Alfonsin osalta on huomioitava että ori ei kykene astumaan ylikorkeita tai ihan maksimi kokoisia tammoja enää.








tiistai 10. huhtikuuta 2012

Usvaniityn Helka

Helka siis osallistui Kymijoen ratsastajien seuraestekilpailuihin ratsastajanaan Erika Ahtiainen.50cm luokasta Helka otti kotiinviemisiksi ruusukkeen puhtaalla radalla ja 60cm isossa 12 ratsukon luokassa Helka oli hienosti neljäs tuplanollalla!!Näin Helka sai vielä toisen ruusukkeen kotiinviemisiksi:)  Onnittelut Helkalle ja taustajoukoille!

Kuvat ; Laura Taimioja





Pääsiäisen viettoa...

Pääsiäistä vietettiin kuinkas muuten kuin ponien merkeissä.

Lauantaina Smevallens Geisha muutti uuteen kotiinsa.Geisha varsoo kesällä uusien omistajiensa iloksi oriista Usvaniityn Lordi.Onnea matkaan Geisha , tee monta kaunista varsaa!



Sunnuntaina olimme sitten poikien kanssa seurakilpailuissa Elimäellä.Hemuli osallistui ajaen raviohjelmaan ja Lordi suoritti ratsain perusmerkin ohjelman.
Hemuli käyttäytyi varsin tyynesti ja mallikkaasti, niin kuin ison miehen kuuluukin.Verryttelyryhmä oli varsin mielenkiintoinen, kun samaan aikaan maneesissa verrytteli keppihevonen, ohjasajaja ja 2 ponia taluttajien kera ja joukon jatkona Hemuli kärryineen.





Hemuli suoritti ohjelman hyvin tasaisesti ja sai vielä kotiinviemisiksi ruusukkeen:)







Vaikka Lordi on tässä maneesissa käynyt muutamaan kertaan , keksi se että maneesin takaseinään on takuulla piilotettu poninsyöjä:) Samassa verryttelyryhmässä oli muutama todella jännittynyt hevonen joten liekö sitten tarttuneen niistä tuo kyttäily.
Ohjelma tuli suoritettua kuitenkin vaikka Lordi varsin tarmokkaasti vastusti joutumista takaseinän likelle.Molemmat laukat kuitenkin nousivat oikein ja muutenkin meno näytti ihan mukavalle ;





Maanantaina samassa paikassa kilpailtiin sitten esteillä .Niihin osallistui myös Usvaniityn Helka, sekä 50cm että 60cm luokkaan.Ensimmäisen luokan Helka suoritti ruusukkeen arvoisesti!Itse en paikalle päässyt , mutta toivottavasti saan jostain kuvia Helkasta.


torstai 5. huhtikuuta 2012

Lisää maneesiharjoittelua...

Viime lauantaina käytiin taas poikien kanssa maneesilla, tällä kertaa Elimäellä Salmisen tallilla.Tähän mennessä maneesilla on harjoiteltu lähinnä yksin, nyt pojat saivat seuraa; Lordi oli ratsastuksessa yhtä aikaa russ oriin kanssa ja Hemuli puolestaan kärrytteli viehkeän russ neitokaisen seurassa:)